tiistai 24. maaliskuuta 2015

Pehmovalaat

Mennyt jo jonkin aikaa siitä kun tuli tehtyä pieniä pehmoeläimiä. Ajattelin että nyt on hyvä sauma koittaa pienentää kaapissa olevaa kangasmäärää ja tehdä niistä jotain.
Muutenkin iski käsitökausi päälle ja tullut monta tuntia vietettyä ompelukoneen ääressä.
Olen vahvasti kausi-ihminen. Välillä vain piirän tai neulon ja sitten innostus hiipuu ja yhtäkkiä jokin täysin muu asia kiinnostaa eniten ja ehkä puolen vuoden jälkeen palaan taas aikaisempiin tekemisiin. Innostuksen alkaminen on parhainta kun inspiraatiota riittää vaikka mihin ja ideoita vain puskee eikä malttaisi lopettaa millään.

Päätin tehdä kerralla kaksi pehmoa kun on helpompi samaan aikaan surauttaa kaikki osat koneella ja sitten on hyvä täytellä ja ommella silmiä kun katselee illan ohjelmia.










Aikaisemmin olen tehnyt tälläisiä valaita samalla kaavalla. Eräs ystäväni ihastui tuohon violettiin suuresti ja halusi sen ostaa. Oli oma suosikkini, mutta meni hänen kahdelle lapselleen leluksi niin en voinut kieltäytyä sitä antamasta ja myöhemmin sainkin aivan ihanan kiitoksen lapsilta. Piristää valtavasti jos omilla käsitöillä voi ilahduttaa muita.













lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kaksipuoleinen kangaskassi II

Tämä on toinen yksisankainen kangaskassi jonka tein ja vaaleamman kankaan kanssa tuli tehtyä virheitä. Onnistuin leikkaamaan väärin päin sangat, joten ne piti leikata irti ja tehdä uusiksi. Onneksi sauman näkyminen ei niin paljoa haittaa ja tämän jälkeen tajusin jo pistää muistiin työvaiheita ettei jatkossa tarvisisi tuhlata kangasta miettiessä miten päin palaset leikkaan.

Kangas itsessään on vanha lakana jonka. Toinen puoli oli musta ja toinen valkoinen joissa molemmissa on sama kuvio. Mustalle puolelle onnistuin saamaan tuon linnun hyvin näkyviin, mutta valkoisen kanssa ei onnistunut niin hyvin.
Pitäisi vielä muokata olkaimen kaavaa, kun siitä tuli hieman liian kaareva.








Kaksipuoleinen kangaskassi

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä tämäntyylistä kangaskassia jossa on yksi olkain ristikkäin.
Minulla on pitkään lojunut kaapissa vanha kietaisuhame jolla ei ole ollut mitään käyttöä, mutta ei sitä ole tullut poiskaan heitettyä. Kangas itsessään on todella ohutta joten ajattelin että voisi kokeilla tehdä siitä tuollaista lurukassia jos pistää jotain tukevampaa kangasta kaveriksi.
Pengoin kangasvarstoja, mutta en oikein löytänyt mitään väreiltään sopivaa tuon pariksi joten pistin lopulta tuollaisen sinitärhdellisen kankaan siihen.

Kyllä veti aivoja solmuun kun koitin ommella ilman mitään ohjetta ja parissa kohtaa saikin tehdä asiat uusiksi ja miettiä miten palaset leikkaa. Luonnostani en ole mitenkään taitava tajuamaan kankaiden kääntelyvaiheita, joten haastetta riitti vaikka onkin näin yksinkertainen kassi kyseessä.











Kaksi kangaskassia

Pitkästä aikaa iski into tehdä jotain ompelukoneella ja ajattelin että voisi kesäksi koittaa kehitellä pirteitä yhdistelmiä eri kuoseista ja väreistä. Varmaan pari tuntia meni googlaillessa erilaisia malleja ja tyylejä ja vihdoin pääsin itse piirtämään sopivia kaavoja.

Vihreän tein ensimmäisenä. Kuviollinen puoli on napakampaa kangasta ja sisus hieman sileämpää ja ohuempaa. Molempia pystyy käyttämään kaksipuoleisina eli kaikkis saumat ja jäljet ovat mahdollisimman paljon piilossa, mutta itse pidän siitä että on kuviota ulkopuolella ja yksiväristä sisuksena.














Tähän kellertävää käytin samaa kuosikangasta, mutta yksiväristä oranssia lakanakangasta. Kokonaisuudesta tuli hieman paksumpi ja jykevämpi kuin tuosta vihreästä.




Käänsin kassin ympäri kokeillakseni miltä näyttäisi jos ulkopuoli olisi yksivärinen




 Vasta kuvan jälkeen tajusin että olisi voinut jälleen silittää koko ompeluksen kun sitä tuli mytättyä kaappiin tieltä pois, mutta eihän sitä tietenkään muista silloin kun on jo ottanut kameran käteen.