tiistai 27. elokuuta 2013

Aamun kohmelo

Kolmas viikko koulua meneillään ja taas olen todistamassa sitä etten osaa toimia näin aikaisin. Ihme että ylipäätään saan itseäni hereille siinä kuuden aikoihin. Jostain syystä nukun sikeästi juuri siihen aikaan aamusta (yöllä en meinaa saada unta tai sitten heräilen jatkuvasti)
On varmaan vähemmän niitä päiviä jolloin olen ollut ajoissa koululla :')
Kahvia vain nassuun ja juttu jatkuu.






Osa tunneista on ihan järjettömän puuduttavia, kun käydään lävitse koneen perusjuttuja ja ohjelmia. Viime viikko taasen oli aivan mahtava kun pääsi valokuvailemaan pihalle ja studioon ja konkreettisesti tekemään asioita. Nyt on taas enemmän teoriaan painottuvaa asiaa, mutta huomenna pitäisi päästä taas kameroiden kanssa touhuamaan.

Torstaina sitten on pankkiin aika tuon opintolainan osalta. Pitäisi saada edes joku tosite sossuun siitä että olen hakenut lainoja muualtakin, jotta voisi edetä nuo tukipäätökset ym. että saanko mistään mitään apuja opintoajalle vai mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä.







Vkl aikana oltiin vain miehen kanssa kahdestaan hänen luonaa. Koiruus meni äidilleni hoitoon siksi aikaa, joten sai vain olla ja nauttia. Ostettiin hieman viiniä ja tehtiin itse pitsaa. Koitin gluteenittoman pitsan tekemistä ja ihan hyvin onnistui.
Piti kuvata tekovaiheita, mutta muistin jopa yhden kuvan ottaa. Kameraan on taas kertynyt kuvia, joita en ole muistanut/ehtinyt siirtää koneelle saati käsitellä.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kuvausviikko

Ensimmäinen viikko koulussa meni paikkoihin, ohjelmiin ja käytännön asioihin tutustuessa. Tämä viikko onkin sitten ollut enemmän sitä tekemistä ja omistettu valokuvaukselle, sekä kuvien käsittelylle.
Olen aina se epäonninen yksilö, joten en ole päässyt parempien järkkäreiden kanssa kuvaamaan kun kaikki oli varattuja, joten omalla pokkarilla olen räsinyt menemään.

Tehtävänä on lähinnä ollut testailla eri valotuksia ja valonlähteitä. Tämä päivä meni kaupungilla kuvatessa laajempien tehtävien merkeissä eri aiheita ja huomenna käytetään päivä niiden muokkaamiseen.
Tuli kyllä päivän loppuessa täydellinen Fail-olo, kun ei oikein saanut aikaiseksi sellaista mitä olisi ehkä odottanut, mutta sillä mennään. Jos oppisi muokkaamaan kuvia kunnolla niin se voisi pelastaa tilanteen x)

























Niin mikä bloggaus

Huomasin tässä että kuvaan paljon ja elämässäni tapahtuu enemmän tai vahemmän josta voisi kirjoittaa, mutta olen tavattoman laiska käsittelemään päivän aikaan ottamiani kuvia ja ilman niitä ei oikein viitsi päivitellä kirjoituksia.
Kuka nyt pelkkää tekstiä jaksaa lukea(?)
Bannerikin on ollut ties kuinka kauan tekeillä, mutta ei ole olltu aikaa/inspistä siihenkään. Pitäisi kai ottaa itseään niskasta kiinni ja koittaa aktiivisemmin panostaa tähän ja useaan muuhunkin juttuun.
Siinäpä hyvää uuden vuoden lupausta.

Viime viikolla se koulukin alkoi. 15 oli kaikenkaikkiaan ryhmässä, muutamat olivat peruttaneet paikat ja sinä päivänä meitä oli yhteensä 9 opistolla. Noh, nyt meitä on enää 6-7 joista miehiä on pari kappaletta ja muuten mennään tyttövoimin.
Ihan mukavaa porukkaa kun ollaan tässä alettu enemmän keskustelemaan ja tekemään yhteistyötä ja tutustuttu muutenkin koulun rytmiin.

Äitini oli ilokseni leiponut tälläisen kinkkupiirakan viime viikolla. Otin sitä monena päivänä kouluun aamukahville syötäväksi. Täysin gluteeniton ja maistui kyllä hyvälle ja pohjakin oli onnitunut hyvin.





Lainan suhteen kävi sitten niin että pankki ei sitä myöntänytkään, vaikka piti olla takaukset ja muut. Eipä sitten olekaan varaa mihinkään tulevina kuukausina ja sossuun lähdin apuaja pyytämään. Katsovat edelleen lainan minulle kk tuloksi, joten eivät myönnä mitään tukea ja pistivät nyt hakemaan lainaa muista pankeista.
Tässä on vain se mutka  matkassa että en voi saada lainapäätöstä, jos en ole pankin asiakkaana ja en todellakaan ala vaihtamaan pankkia sen vuoksi että mahdollisesti saan toisen kieltävän päätöksen -___-
Noh huomenna pankissa käymään ja jotain tositetta pyytämään ja sitten taas sossuun valittamaan kun ei ehdi töihin jos on opiskelua ja ei voi opiskella jos ei saa jotain avustusta. Sanoivat että mahdollisesti voisin saada 6kk ajan alennettua tukea, mutta eipä se paljoa lohduta.

Pitää tässä jotain kehitellä että saisi opinnot ja elämän sovitettua yhteen ilman että tarvitsee lähteä kadulle kerjäämään...

tiistai 13. elokuuta 2013

Enemmän tai vähemmän suunnitelmien muuttumisia

Opinnot alkoivat ja tuli nyt sellainen pakko että täytyi sitä opintolainaa lähteä hakemaan. Vituttaa kyllä suuresti, mutta ei auta muu kun ei tällä hetkellä pysty muuten rahoittamaan opiskeluajan kustannuksia.
Laskeskelin että tämän reilun vuoden jälkeen kun opinnot päättyvät ja lainan takaisinmaksu alkaa niin pitäisi 50€ kk vähennyksellä laina saada maksetuksi kuudessa vuodessa. Tavoite toki olisi puolittaa tuo aika, mutta luulempa että ei tule onnistumaan. Ja oikeastaan se on sen ajan murhe vasta.

Sain sentään koulupaikan ja vaikka onkin osatutkinto on olen tällä hetkellä varmempi kuin koskaan siitä että mitä haluan tehdä ja hyvin mielenkiintoiselta vaikuttaa koko ala. Tosin  kovasti koko ryhmää jo varoiteltiin alan kovuudesta ja aivan järkyttävältä vaikuttaa tuo työmäärä mitä tulee olemaan ja se mitä kaikkea pitäisi oppia hallitsemaan.
Hyvillä mielin kuitenkin koitan lähteä jokaiseen päivään ja tehdä parhaani. Ei tässä enempää voi.

Aikuispuolen koulutus kun on niin ruokaa tuolla ei tarjota vaan joutuu eväänsä tuomaan itse tai ostaa ruokalasta. Ajattelin selvitä päiväni gluteenittomalla leivällä ja runsaalla salaatti/hedelmä linjalla. Kahviosta kyllä löytyy aina jotain gluteenitonta leipää, sekä leivonnaisia. Ilmeisesti ihan opiston tiloissa tehtyjä.

Ostin pari päivää sitten eläinkaupasta tämän tarran. Onpahan varulta ovessa:




Isäni soitteli jokunen hetki sitten että haluanko perunoita ja kyllähän ruooka aina kelpaa. Varsinkin kun on mummoloiden omista maista. Isän naisystävä (en osaa sanoa äitipuoleksi vaan nimeltä aina kutsun) oli tehnyt itse säilöttyjä kurkkuja, sekä lisäksi tuli kesäkurpitsaa.
On viime aikoina tullut käytettyä todella paljon kasviksia ruoanlaitossa ja muutenkin olen koittanut vähentää keinotekoisten aineiden käyttöä.




maanantai 5. elokuuta 2013

Vehreät parvekkeet

Kaikki yrtit ovat kasvaneet ihan hyvin ja niitä on tullut napsittua ruokiin, mutta saavat loput vielä kasvaa jonkin aikaa ennen  kuin voisi ottaa ne kuivamaan ja sitten pistää purkkeihin.
Tässä fotoilua vkl ajalta miehen ja minun parvekkeilla kasvavista rehuista.

Peruna on kasvanut tuollaisessa ämpärissä ja on nyt villiintynyt ihan täysin. Toivottavasti sieltä löytyy jotain syötävää ettei vain ole tuohon varren kasvattamiseen käyttänyt kaikkea energiaansa.





Basilikaa:



Tilliä:



Persiljaa:




Persiljaa minun parvekkeelta. On hieman nuivahtanut jossain kohtaa, mutta suurin osa on vielä hengissä:



Kiinansipuli ei ole oikein näyttänyt kasvavan kuin tuollaista hentoa heinää. Pitää jossain kohtaa testata makua ja että yrittääkö edes uudestaan tuota kasvattaa. Pitäisi varmaan ihan avomaahan laittaa.



Salvia on kasvanut hyvin tuossa amppeliruukussa:



Tinjami on hyvin voimissaan:



Mummolasta sitten sain mukaani tämän kesäkurpitsan. Kokoa riittää joten tässä taitaa olla seuraavan viikon ruokani kokonaisuudessaan :D



lauantai 3. elokuuta 2013

Sumuinen aamu

En muista milloin olisin nähnyt aamun utuisuutta- eihän nyt kukaan hullu ole lomallaan tähän aikaan hereillä!
Kohta on lähtö mummolaan isän ja mieheni kera, joten joutuu aina heräilemään aikaisin kun ajomatkaan menee yli tunti ja sitä ennen pitää käyttää koirakin lenkillä. Äidilläni on toinen avaimeni, joten hakee koiran päiväseltään kunhan sisko hakee ensin poikansa hoidosta ja suuntaavat koko perheen kanssa jonkun juhliin.

Eilen oli ihan mukava päivä. Lähinnä äidin luona olin ja kummipojan kanssa piireltiin, tehtiin tehtäviä ja käytiin rannalla. Koiraa aina välissä lenkitin ja kävin sivussa hoitamassa lähellä asuvan ystäväni kissoja, kun tämä lähti viikonloppureissuun.

En vielä yhtään tiedä mitä on tämän päivän ohjelmassa, mutta luulisin että keräillään viinimarjoja puskista ja jos sitä vaikka ehdittäisi kalalla käymään. Kahvia kyllä tarvitsee kohta tai ei tule mistään mitään.


Uitettiin vanhaa varastosta löytynyttä kaarnalaivaa rannalla.




Rapun ilmoitustaulta löytyy totuuksia:



perjantai 2. elokuuta 2013

Labratuloksia ja vohveleita

Jokunen viikko sitten sain omalta lääkäriltä soiton gastroskopian tuloksista:

Esofagus siisti, ventrikkeli aavistuksen kirjava, vaalea tyhjäerite. Ventrikkelin seinämät supistuvat ja laajenevevat symmetrisesti. Polorus säännöllinen. Bulbus lievästi ärtynyt, duodenumissa poimut tavallista matalemmat ja huomattavan uurteiset.

PAD: I Ohutsuoli, Atrophia villorum partalis = Osittaista surkastumista
PAD: I Maha (corpus), Ei diagnostisia muutoksia
PAD: II Maha (antrum) Gastritis chronica levis = Lievä krooninen gastriitti

Näytteenottaja oli sanonut että ei välttämättä onnistunut nuo koepalat ja epäilen että johtuu omasta yökkimisen ja sappinesteen määrästä. Oli aivan järkyttävää yrittää olla siinä rauhallisesti kun keho koittaa automaattisesti päästä eroon kurkussa olevasta putkesta ja se juotettu tökötti vain pahensi yökkäysten määrää kun sai vatsan tuottamaan ilmaan (jotta näytteet näkisi paremmin ottaa).

Lääkäri sanoi että soittelee näytteenottajan kanssa uudelleen ja katsotaan sitten että mitä tapahtuu. Kauhulla odotin tuota soittoa koska yksi mahdollisuus olisi ollut tuon tähystyksen uusiminen.
Noh onneksi kerrankin kävi tuuri ja lääkäri oli näytteeottajan kanssa tullut siihen tulokseen että tuon kokeen, verikokeiden ja muun suvun sairastumiset huomioon ottaen voi keliakiaa puoltavan lausunnon kirjoittaa.
Pistin sitten Kelalle ruokavaliokorvaushakemusta menemään ja nyt on parin viikon päästä käyntiaika ravintsemusterapeutille.

Tammikuussa sitten uudestaan verikokeisiin ja toukokuussa koittaisikin gastroskopian kontrolli.

Hyvin on kyllä muuten tämän ruokavalion muutoksen kanssa mennyt. Vähän tarvitsee vain katsoa mitä pistää suuhunsa, mutta ihan mielettömän hyvin löytyy kaikenlaista gluteenitonta tarjolle.
Nyt kun on siskonpoika äitini luona hoidossa tämän viikon loppuun saakka niin eilen vietettiin ulkoilupäivä, jonka päätteeksi pidettiin vohvelikekkerit.
Kokeilin ensimmäistä kertaa koskaan tehdä gluteenittomia vohveleita ja onnistuivat kyllä ihan mielettömän hyvin.








Vohveleiden ohje:

n.8-10 annosta

2  munaa
3  rkl sokeria
2½ dl maitoa
3 dl  gluteenitonta jauhoseosta
3 rkl  margariinia/voita
½ tl   vaniljasokeria
2/3 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää maito ja sulatettu voi.
Kuivat aineet sekaisin ja joukkoon, sekoita. Anna turvota 20min ja paista voidellulla vohveliraudalla.