sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Leikkauksesta pari kuukautta

Koirapoika oli leikkauksessa helmikuun lopulla. Parantuminen on sujunut erittäin hyvin ja viikon lisäantibioottikuurin jälkeen poistetun kynnenkin haava lähti paranemaan.
Itsehän tuo ei enää jokusen päivän jälkeen tuntunut huomaavan että on haavoja vaan meinasi kieriskellä ja rymistellä menemään ihan miten sattuu. Joutui oikein rauhoittelemaan lenkkiriehaantumisia.


Aamulla lenkille pääsyä odottamassa

Tikit käytiin poistamassa parin viikon päästä, mutta meinasi käydä huonosti kun kuskilta hajosi juuri sovittuna päivänä auto ja vieläpä työmatkalla joten ei ollut koko kaupungissa tuolloin enkä saanut ketään muutakaan viemään meitä.
Onneksi eläinlääkäristä sain seuraavalle päivälle uuden ajan eikä mennyt veloituksia vaikka pitäisi vuorokautta ennen perua aika.
Tikit poistettiin ja lääkäri totesi että on todella hienosti haava mennyt yhteen ja parantumaan päin.
Ei muuten vuotanutkaan yhtään ensimmäisen päivän jälkeen.

Ehdittiin vielä ennen kaiken lumen sulamista käymään läheisen lammen jäällä kun Jeri on ihan pöhkönä veteen, oli se missä muodossa tahansa. Innoissaan koitti raapia jäätä ja saada alle jämähtäineitä keppejä itselleen.
Äitini osti tuollaisen Hauhaun tossun tuohon takajalkaan suojaksi.

















Toisella rannalla oli jo pakko päästä kierimään ja lopulta raahata järjettömän kokoisia halkoja mukana. Iso koira niin ei yhtään nuo pienemmän tikut kiinnosta vaan aina pitäisi saada isompi ja isompi keppi kantoon.
Kerran tuo jopa koitti testailla saisiko mukaansa maassa asennusta odottavan sähköpylvään.


















Ei kommentteja: