torstai 9. tammikuuta 2014

Valokuvausprojekti

Koulu alkoi ja ensimmäiset päivät oli valokuvaamista. Saatiin uudet tilat koulun kellarista ja päästiin taas virittelemään studiota kasaan. Meillä on onneksi mukavan pieni ryhmä niin kaikille riitti tekemistä ja vähän harjoiteltiin eri tekniikoita ja jokaisen olisi tarkoitus aloittaa jokin oma projektinsa.

Itse valitsin aiheeksi miniatyyrit kun joskus nuorena tuli kerättyä noita schleich-merkkisiä figuureita niin ajattelin että ne olisivat hyvä kohde. Ovat suhteellisen realistisesti maalattuja ja muutenkin hyvin oikean näköisiä eläimiä.

Tekniikkana sitten tarkoitus käyttää valomaalausta eli pitkällä valotusajalla pimeässä kuvaten ja vain pienillä lampuilla valoa tehden. Ensimmäisenä iltana lähdettiin miehen kanssa läheiseen pusikkoon ja otettiin muutamat kuvat. Oli ihan mielettömän haastavaa saada tarkennettua kameraa mihinkään kun ei ollut valoa juuri ollenkaan ja toiseksi meni oikeanlaisissa valaistuksissa paljon aikaa.
Tässä nyt muutama kuva ensimmäiseltä illalta:















Kamerassa on vielä enemmän kuvia, mutta pitäisi vielä kuvailla lisää ja varmaan koitan omaan eteiseen viritellä mini studiota, josko siinä saisi jotain tehtyä.
Hauskaa tuo kyllä oli vaikka piemeässä omat haasteensa kuvanlaadun ja ylipäätään tekemisen kanssa ja suuresti ketutti tämä ihanan talvinen vesisade ja märkä maa.

Ei kommentteja: