perjantai 28. kesäkuuta 2013

Sain koulupaikan!

Eilen kun kävin kotiin niin postiluuku alla odotti aikuisopiston kirjekuori ja syke nousi sen pari astetta. Heitin ensin koiralle jäistä lihaa mutusteltavaksi ja sitten hiljalleen siiryin istumaan olkkarin lattialle kuoren kanssa.
Naureskelin jo itselleni että voikin jännittää yhden koulun takia niin paljon. Sitä kun odottaa riemun tai pettymyksen tunnetta niin menee ihan hermostuneeksi jännityksestä.
Minun onneksi kirje sisälsi kutsun koulutukseen eli elokuussa pitäisi lähteä opiskelemaan audiovisuaalisen viestinnän alaa.
Koulutus on aikuispuolella ja kesto on 14kk sillä se on osatutkinto, mutta samalla pitäisi pystyä suorittamaan koko tutkintokin tai sitten jatkaa opintoja tuon jälkeen.

On kyllä ollut ihan mahtavat fiilikset eilisestä saakka, eikä ukkoskuurotkaan haitanneet yhtään. On kyllä aikaa siitä kun viimeksi on koulussa käynyt, mutta tuokin on vain pari kertaa viikossa koululla ja loput etäopiskeluna, joten pitää sitten huolella priorisoida arkensa käyttö.

Lopuksi vielä eilinen iltapalani :)




Ei kommentteja: